Avainsana-arkisto: allergiat

Vauvanruokakurssi

Kävin tässä vastikään vauvanruokakurssilla Espoon työväenopistossa, joten ajattelin kirjoitella kokemuksiani siitä. Vaikka olen lueskellut paljon neuvolasta saatuja lehtisiä vauvan hoidosta, ruokailuun liittyen oli edelleen vähän avoimia kysymyksiä. Kurssi järjestettiin arki-iltana Leppävaaran opetuskeittiössä ja sen kesto oli neljä tuntia eli noin viisi oppituntia.

Kurssilla sai selkeän kuvan siitä milloin minkäkin ruoka-aineen antamisen lapselle voi aloittaa sekä paljon vinkkejä siitä millaista ruokaa lapselle voi itse kotikonstein tehdä. Kurssilla esiteltiin erilaisia ruoanvalmistuksessa tarvittavia välineitä, valmistettiin erilaisia vauvanruokia (soseet, kiisselit, vellit, puurot ja hapanmaitovalmisteet) sekä lopuksi maisteltiin aikaansaannoksia. Kurssilta sai mukaansa selkeän taulukon lapsen ensimmäisen ikävuoden ruokavaliosta, listan ei alle vuodenikäiselle suositeltavista ruoka-aineista sekä ison liudan erilaisia vauvanruokareseptejä. Kurssilla puhuttiin myös ruoka-aineiden maistelusta ja allergioiden toteamisesta. Jos kiinteän ruoan aloittamisvaiheessa koostumus on väärä, voi kokeilu tyssätä siihen.

Kurssi oli myös erinomainen paikka tavata muita raskaana olevia ja vauvaikäisten vanhempia. Osa äideistä ja tulevista äideistä olivat tulleet paikalle yksin ja toiset taas kumppaninsa kanssa. Suosittelen lämpimästi vauvanruokakurssia sekä tuleville että vauvaikäisten vanhemmille!