Avainsana-arkisto: nukkuminen

Ensimmäinen yö Naistenklinikalla takana

Sain lopulta nukuttuakin vähän aikaa, vaikka vaikeaa se oli. Joudun jakamaan huoneen kuorsaavan huonetoverin ja kahden muun kanssa. Lisäksi katetri painaa ikävästi toista kättä ja huoneessa on kovaan ääneen raksuttava kello. Nukuttua tuli ehkä noin viitisen tuntia. Ikävä omaan sänkyyn ja oman miehen viereen 🙁 Kävin jo kuuden jälkeen näytteenottovessassa antamassa aamuvirtsanäytteen ja verinäyte tultiin ottamaan jo heti seitsemän jälkeen tänä aamuna. Eilen viimeinen antibioottiannos annettiin puolilta öin ja tänään ensimmäinen annettiin kahdeksan aikaan aamulla, jota ennen kävin aamupalalla. Jännittää jo lääkärintarkastus ja se päädytäänkö synnytys käynnistämään jo tänään, koska supistuksiahan minulla ei vieläkään ole harjoitussupistuksia lukuunottamatta ollut.