Avainsana-arkisto: synnytysvalmennus

Synnytyksen käynnistäminen

Perhevalmennus ja viimeinen lääkärikäynti jäivät nyt sitten tällä kertaa väliin… Perhevalmennuksen piti siis alkaa tänään illalla. Kun kätilö kuuli, että meiltä jäi perhevalmennus väliin, hän piti huolen siitä, että sain päivän aikana paljon tietoa esim. synnytyksen käynnistämisestä, synnytyksestä, ennenaikaisesti syntyneiden vauvojen hoidosta ja imettämisestä sekä pääsin jo etukäteen tutustumaan synnytyssaliin 🙂 Koska lapsivesi meni ennenaikaisesti, mutta supistuksia ei ole vieläkään ollut ja kohdunkaula oli vielä epäkypsä, synnytys päätettiin aloittaa nk. balonki-menetelmällä. Sitä käytetään kohdunkaulan laajentamiseen. Sisätutkimuksessa kohdunkaulan sisäpuolelle lapsivesikalvojen ja kohdun seinämän väliin viedään katetri, jonka kärjessä oleva balonki täytetään nesteellä ja balonki asettautuu sikiön tarjoutuvan osan ja kohdunkaulan sisäsuun väliin. Noin 6-7 tuntia laittamisen jälkeen balonki tuli itsestään ulos supistuksen jälkeisen vessakäynnin yhteydessä. Nyt sydänkäyrän yhteyteen tuli myös ensimmäistä kertaa näkyviin supistuksia. Toinen kortisonipiikki annettiin sydänkäyrän yhteydessä. Sen jälkeen lääkäri teki sisätutkimuksen noin klo 19.25, jossa selvisi kohdunsuun olevan auki noin 3cm. Sisätutkimuksen yhteydessä lääkäri teki kohdunkalvoon suuremman reiän ja laittoi kohtuun anturin, jonka avulla vauvan sykettä voidaan tulevaisuudessa seurata. Puolen yön aikaan sain taas antibioottia suoneen. Nyt supistukset ovat lähes kokonaan hävinneet. Jos ei synnytys ole itsestään alkanut aamuun mennessä, vuorossa on oksitosiini.