Avainsana-arkisto: ennenaikainen

Keisarinleikkaus

Leikkaussalissa pyöri heti alusta lähtien ainakin 5-10 työntekijää ympärillä. Valmisteluissa laitettiin tippa kädessä olevaan katetriin, laitettiin automaattinen verenpainemittari käden ympärille, puhdistettiin alaselkä, annettiin paikallispuudutus selkään epiduraalille tarkoitetun katetrin laittoa varten ja laitettiin katetri virtsarakkoon. Epiduraalin alkaessa vaikuttaa, leikkausaluetta alettiin puhdistaa ja varmistettiin puudutuksen vaikutusalue useaan kertaan. Leikkauksen aikana en tuntenut lainkaan kipua, mutta tunsin kuitenkin kaiken mitä sen aikana tehtiin. Etenkin leikkaushaavan venyttäminen vauvan ulos saamiseksi oli erittäin epämiellyttävän tuntuista.

Poika syntyi keisarinleikkauksella klo 12.57. Paino oli vain vaivaiset 1955 grammaa ja pituus 43 senttiä. Vauvaa näytettiin äidille vain nopeasti, jonka jälkeen hänet kiikutettiin vastasyntyneiden valvontaosastolle N7. Äidin ollessa leikkaussalissa suljettavana, isä pääsi jo syöttämään ja pitelemään vauvaa.

Sekä äiti että vauva toipuvat viime päivien koettelemuksista. Äiti vietti leikkauksen jälkeen muutaman tunnin heräämössä, kunnes puudutus alkoi vähitellen poistua ja jalkoja pystyi jälleen vähän liikuttamaan. Sen jälkeen äiti siirrettiin vuodeosastolle lyhyen pysähdyksen kautta, jolloin hän sai pidellä vauvaa ensimmäistä kertaa lyhyehkön hetken. Loppupäivä äidillä kului vuodeosastolla selällään maaten. Poika voi hyvin ja oli aluksi nälkäinen, mutta parin syöttökerran jälkeen pikkuinen väsähti eikä enää itse jaksanut syödä, joten hänelle jouduttiin laittamaan nenämahaletku. Ensimmäinen vieraskin kävi katsomassa meitä jo tänään… Nimittäin pojan tuore vaari 🙂

Synnytyslaitokselle

Lauantai iltana alkoi tihkua hieman lapsivettä ja sunnuntai aamuna lähti limatulppa irti. Limatulpan irtoamisen jälkeen lapsiveden tuleminen nopeutui sen verran paljon, että päätin vihdoin sunnuntaina iltapäivällä soittaa Jorvin päivystykseen. Puhelun päätteeksi pyysivät tulemaan tarkastukseen, koska raskausviikkojakin oli vasta 34+3. Jorvissa tehtiin paljon tutkimuksia ja annettiin lääkeaineita. Tutkimukset sisälsivät mm. sydänäänien kuuntelun, lapsiveden todentamisen, sisätutkimuksen, ultraäänen vauvan asennon ja koon määrittämiseksi sekä verinäyteen oton tulehdusarvojen tarkistamiseksi. Kortisonia pistettiin pyllylihakseen keuhkojen valmistamista varten ja ensimmäinen annos suonensisäistä antibioottia annettiin tulehdusriskin vuoksi. Ultrassa selvisi, että poika oli edelleen ylösalaisin eli valmiina lähtökuopissa ja painoksi arvioitiin vauvan koon perusteella noin 2,2kg. Suonensisäistä antibioottia varten vasempaan käteen laitettiin katetri. Lopuksi meidät lähetettiin Naistenklinikan vuodeosastolle, jossa suonensisäistä antibioottia annetaan aina kahdeksan tunnin välein. Kuulemma huomenna lääkäri tekee jatkotutkimuksia ja antaa sen perusteella päätöksen siitä käynnistetäänkö synnytys.