Avainsana-arkisto: odottelu

Tyttö vai poika?

Suurin osa odottavista äideistä on varmasti arvuutellut lapsen sukupuolta jo ennen rakenneultraa. Esikoisen kanssa minulla oli jo hyvissä ajoin ennen rakenneultraa vahva tunne siitä, että odotin poikaa ja netissä tekemäni sukupuolitestit vain vahvistivat sitä, koska suurin osa niistä osui oikeaan. Nyt kuopuksen kohdalla en ole samanlaista tunnetta saanut ja nettitestitkin antavat noin joka toinen vastaukseksi tyttö ja joka toinen poika. Alla yleisimpiä uskomuksia sukupuolen selvittämiseksi ja vastaukseni niihin kuopusta odottaessa.

Äiti yli 35-vuotias, tyttöraskaus todennäköisempi

Tyttö / poika (raskaus alkanut alle 35-vuotiaana, mutta lapsen syntyessä yli 35-vuotias.

Äidillä pitkäkestoista ja kovaa stressiä, poikaraskaus todennäköisempi

Poika (stressaava työ, opiskelu työn ohessa ja kiireinen lapsiperheen arki)

Ovulaation aikoihin alulle saatettu lapsi on tyypillisemmin poika, kun taas reilusti ennen ovulaatiota alkunsa saanut lapsi olisi todennäköisemmin tyttö

Tyttö / poika (tarkkaa ovulaation aikaa vaikea arvioida, koska kuukautiskierto vaihtelee sen verran)

Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika, poikaraskaus todennäköisempi

Poika

Vauvan sydämen syke on yli 140, tulossa on tyttö

Tyttö / poika (oli vähän reilu 130 ensimmäisessä ultrassa, mutta neuvolassa sydänääniä kuunnellessa vähän reilu 150)

Poikamaha kasvaa eteenpäin, tyttömaha leviää vaakasuunnassa

Tyttö / poika (mielestäni poikamaha, mutta työkaverin mielestä tyttömaha)

Poikamaha on alhaalla, tyttömaha ylhäällä

Poika

Poika potkii voimakkaasti

Tyttö / poika (tunnen jo paljon liikettä, mutta en vielä selkeitä potkuja)

Tyttöä odottava kärsii yleisemmin vakavasta raskauspahoinvoinnista

Poika (pahoinvointia oli, mutta kertaakaan en oksentanut, vaikka välillä olisi tehnyt mieli…)

Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava makeaa

Poika

Tyttö vie osan äitinsä kauneudesta eli iho kukkii

Poika

Poikaa odottavalla säärikarvat kasvavat nopeammin

Tyttö

Tyttöä odottavalla ikenet verestävät

Poika

Poikaa odottavan jalat ovat aiempaa kylmemmät

Poika (palelen normaalistikin herkästi jaloista ja käsistä, mutta tänä talvena olen palellut vielä normaalia herkemmin)

Poikaa odottavan kädet kuivuvat helposti

Tyttö / poika (atooppinen iho, joten mahdoton sanoa)

Tyttöä odottava on normaalia kiukkuisempi

Tyttö (ehkä hiukan normaalia lyhyempi pinna?)

Kiinalainen syntymäkalenteri

Poika

Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos taas toinen on parillinen ja toinen pariton, tulossa on poika.

Poika

Tyttö 5 / 18

Poika 13 / 18

Esikoinen on ollut 99% ajasta sitä mieltä, että pikkusisarus on tyttö ja isä on veikannut ensin poikaa, mutta myöhemmin tyttöä. Vihdoin tänään rakenneultra, jossa toivottavasti sukupuolikin selviää. Katsotaan siis kuinka hyvin uskomukset pitivät paikkansa. 😉

Hups! Oliko se limatulppa?

Kuten aina yöllä, heräsin taas aikaisin käydäkseni vessassa. Juuri kun olin ehtinyt istuutua, kuului ”plumps” ja pönttöön tipahti jotakin. Nousin ylös pöntöltä katsoakseni mikä se oli, mutta se oli ehtinyt jo osittain mennä putkeen piiloon. Sen verran ehdin kuitenkin nähdä, että se vaikutti olevan noin teelusikan kokoinen läpinäkyvä limaklöntti, jossa oli ehkä häivähdys ruskeaa. Kyseessä taisi siis olla se kuuluisa limatulpan irtoaminen… Sitten vaan googlettamaan, että pitikö asiasta huolestua sen enempää, koska laskettuun aikaankin on vielä reilu viisi viikkoa, mutta ilmeisesti se voi irrota jo viikkoja ennen synnytyksen alkamista. No huh! Nyt sitten varmaan vaan odotellaan, että mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Vauvan syntymää odotellen

Nyt on green card -hakemus Yhdysvaltoihin siinä vaiheessa, että odottelemme vain vauvan syntymää. Pojan nimi on jo päätetty valmiiksi, koska heti syntymän jälkeen nimi täytyy saada rekisteröityä mahdollisimman äkkiä, jotta saamme hankittua syntymä- / virkatodistuksen mahdollisimman nopeasti prosessin eteenpäin saattamiseksi. Vauvan syntymän jälkeen joudumme myös koko perhe käymään lääkärintarkastuksessa. Tarkoitus olisi päästä muuttamaan Kaliforniaan kevään 2016 loppupuolella.

Mikä ihmeen sokerirasitustesti?

En ollut koskaan kuullutkaan sokerirasitustestistä ennen kuin äitiysneuvolasta määräsivät minut sellaiseen. Ilmeisesti se on nykyään standardi toimenpide kaikille raskaana oleville. Syömättä piti olla 10-14 tuntia ennen testiä. Vettä sai onneksi sentään juoda. Aamulla menin heti laboratorioon, jossa minulta otettiin verikoe. Sen jälkeen jouduin juomaan paketillisen vadelmanmakuista sokeriliuosta, jonka jälkeen minut määrättiin odotustilaan tunniksi istuskelemaan. Vessassa sai käydä, mutta käveleminen tai syöminen olivat kiellettyjä. Vähän sokeriliuoksen juomisen jälkeen aloin tuntea oloni hieman pahoinvoivaksi ja vauvakin alkoi potkiskella vatsassa normaalia enemmän, mutta onneksi ei sentään alkanut oksettaa. Kun tunti oli kulunut, sain uudelleen kutsun laboratorioon verikokeeseen. Sen jälkeen oli taas vuorossa tunti odottelua. Se kului jo huomattavasti paremmissa merkeissä. Viimeisen verikokeen jälkeen sai vihdoin lähteä kotiin. Kotimatkalla söin pari suolakeksiä, jotka olin ottanut evääksi. Jos oksentaa ennen viimeistä verinäytteen ottoa, testi joudutaan uusimaan. Onneksi näin ei käynyt, koska en todellakaan haluaisi kokea sitä pahoinvoinnin tunnetta uudestaan. Raskauden aikainen diabetes tarkoittaisi sitä, että pitäisi vieläkin tarkemmin seurata ruokavaliota. Parin päivän kuluttua testistä saimme tietää, että arvot olivat normaalit eli raskaudenaikaista diabetestä ei ole.