Avainsana-arkisto: vauva

Miten valmistautua vauvan tuloon?

  1. Hae Kelan äitiysavustus

Äitiysavustusta voi hakea heti, kun olet saanut neuvolasta todistuksen, että raskaus on kestänyt 154 päivää. Sen voi hakea joko äitiyspakkauksena tai rahana. Ensimmäistä lasta odottavalle suosittelen ehdottomasti äitiyspakkausta, koska sen sisällön arvo ylittää rahana saatavan avustuksen arvon. Se myös sisältää paljon muutakin hyödyllistä tavaraa kuin vain vauvanvaatteita. Tänä vuonna pakkaus sisälsi myös muutaman kokoa 56cm olevan vaatekappaleen, joten siltä osalta pakkauksen sisältö on parantunut edeltäviin vuosiin verrattuna. Vaikka Kelan tavoiteaika äitiysavustukselle on kaksi viikkoa, niin ainakin meidän kohdalla käsittely venähti, joten kannattaa varautua pidempään käsittelyaikaan.

  1. Ilmoita työnantajalle raskaudesta

Ilmoita työnantajalle raskaudesta viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan aloittamista. Etenkin äidin olisi hyvä tehdä tämä jo aikaisemmin, koska useimmilla raskaus alkaa näkyä jo paljon aikaisemmin. Selvitä työnantajalta, että vaativatko he asiasta kirjallisen ilmoituksen vai riittääkö pelkkä vapaamuotoinen ilmoitus.

  1. Hanki muutamia äitiysvaatteita

Äitiysvaatteisiin ei kannata laittaa kovin paljon rahaa, koska loppujen lopuksi niitä käytetään melko vähän aikaa. Panostaa kannattaa kuitenkin vähintäänkin yhtiin siisteihin äitiyshousuihin, jotka istuvat hyvin. Käytettyjä äitiysvaatteita voi myös kysellä tutuilta tai katsella kirpputoreilta. Lisäksi collegehousut, löysät paidat ja topit sekä pitkät venyvää materiaalia olevat paidat ja topit voi jo valmiiksi kaivaa esille kaapinpohjalta, koska niitä voi käyttää joko koko raskauden ajan tai ainakin niillä pärjää melko pitkälle.

  1. Hae äitiyspäivärahaa ja vanhempainpäivärahaa

Äitiys- ja vanhempainpäivärahaa voidaan hakea joko samalla kertaa tai erikseen. Kuten äitiysavustustakin, äitiyspäivärahaa voi hakea heti, kun olet saanut neuvolasta todistuksen, että raskaus on kestänyt 154 päivää. Muista hakea äitiyspäivärahaa viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa! Vaikka Kelan tavoiteaika äitiys- ja vanhempainpäivärahalle on kolme viikkoa, niin ainakin meidän kohdalla käsittely venähti, joten kannattaa varautua pidempään käsittelyaikaan.

  1. Hanki vauvalle vaatteita

Äitiyspakkauksen lisäksi olisi hyvä hankkia vauvalle lisää vaatteita. Pääsääntönä on, että jokaista vaatekappaletta tulisi olla vähintään kolme kappaletta, yksi päällä, yksi pesussa ja yksi kuivumassa. Jos kuitenkaan ei halua pyörittää pesukonetta taukoamatta, niin muutama ylimääräinen kappale on tarpeen. Ainakin kokoja 56cm ja 62cm olisi hyvä hankkia etukäteen. Kokoa 50cm en ostaisi valmiiksi, koska kaikki vauvat eivät tule tarvitsemaan kyseistä kokoa lainkaan ja toisillekin se mahtuu vain lyhyen hetken. Eri asia tietysti on, jos on jo etukäteen tiedossa, että vauva tulee syntymään ennenaikaisesti tai jos saat koon 50cm vaatteita jostain ilmaiseksi. Vaatteita voi joko ostaa uutena, kysellä sukulaisilta ja tuttavilta käytettynä tai tehdä edullisina löytöinä kirppareilta.

  1. Hanki vauvalle tarvikkeita

Pinnasänky ja siihen sopiva patja, rattaat (suosittelen yhdistelmärattaita), hoitopöytä tai hoitoalusta sekä kylpyamme ovat ainakin ehdottomasti hankittavia tarvikkeita. Pinnasängyn hankintaa voi tietysti lykätä muutamalla kuukaudella vauvan syntymästä, jos käyttää äitiyspakkauksen laatikkoa ensivuoteena. Lisäksi auton omistaville turvakaukalo on ehdoton hankinta. Omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan voi myös hankkia esim. sitterin, kantoliinan tai -repun sekä itkuhälyttimen. Vasta syntymän jälkeen ostaisin esim. rintapumpun, tuttipullon, tutin, ihonhoitotuotteita ja äidinmaidonkorviketta tarpeen mukaan, koska osa näistä saattaa muuten jäädä käyttämättä. Kuten vaatteita, myös tarvikkeita voi ostaa uutena, kysellä sukulaisilta ja tuttavilta käytettynä tai tehdä edullisina löytöinä esim. kirppareilta.

  1. Kodin valmistelu

Kodin valmisteluun voi kuulua esim. siivoilua (kaappien läpikäymistä, ikkunoiden pesua, jne.), keskeneräisten tai pitkään lykättyjen asioiden hoitamista, lastenhuoneen valmistelua sekä vauvanvaatteiden pesua ja kaappeihin järjestelyä.

  1. Ruokaa valmiiksi pakkaseen

Kokkaa ruokaa tai osta puolivalmisteita valmiiksi pakastimeen, koska parin ensimmäisen viikon aikana on varmasti paljon muutakin tekemistä kuin viettää aikaa kaupassa tai kokkaillen. Täyttämällä pakastimen valmiiksi, säästät energiaa, aikaa ja vaivaa sekä tulee varmemmin tehtyä parempia valintoja ruoan suhteen, joka taas vaikuttaa sekä raskauskiloista eroon pääsemiseen että imettävillä vauvan vatsan toimintaan.

  1. Pakkaa sairaalakassi valmiiksi

Sairaalakassi kannattaa pakata valmiiksi hyvissä ajoin siltä varalta, että vauva syntyykin ennenaikaisesti. Lue myös: Mitä sairaalakassiin tulisi pakata?

  1. Nauttikaa yhdessäolosta

Kun vauva syntyy, ei kahdenkeskistä aikaa varmaan vähään aikaan ole mahdollista juurikaan löytää. Suosittelen siis käyttämään odotusajan hyväksi ja nauttimaan vielä niistä viimeisistä kahdenkeskisistä hetkistä. Sama tietysti koskee myös niitä perheitä, joissa jo entuudestaan on lapsia, eli viettäkää laatuaikaa yhdessä, koska uusi tulokas tulee väistämättäkin viemään vanhempien huomion pois vanhemmista lapsista joksikin aikaa.

Vauvan syntymää odotellen

Nyt on green card -hakemus Yhdysvaltoihin siinä vaiheessa, että odottelemme vain vauvan syntymää. Pojan nimi on jo päätetty valmiiksi, koska heti syntymän jälkeen nimi täytyy saada rekisteröityä mahdollisimman äkkiä, jotta saamme hankittua syntymä- / virkatodistuksen mahdollisimman nopeasti prosessin eteenpäin saattamiseksi. Vauvan syntymän jälkeen joudumme myös koko perhe käymään lääkärintarkastuksessa. Tarkoitus olisi päästä muuttamaan Kaliforniaan kevään 2016 loppupuolella.

Mikä ihmeen sokerirasitustesti?

En ollut koskaan kuullutkaan sokerirasitustestistä ennen kuin äitiysneuvolasta määräsivät minut sellaiseen. Ilmeisesti se on nykyään standardi toimenpide kaikille raskaana oleville. Syömättä piti olla 10-14 tuntia ennen testiä. Vettä sai onneksi sentään juoda. Aamulla menin heti laboratorioon, jossa minulta otettiin verikoe. Sen jälkeen jouduin juomaan paketillisen vadelmanmakuista sokeriliuosta, jonka jälkeen minut määrättiin odotustilaan tunniksi istuskelemaan. Vessassa sai käydä, mutta käveleminen tai syöminen olivat kiellettyjä. Vähän sokeriliuoksen juomisen jälkeen aloin tuntea oloni hieman pahoinvoivaksi ja vauvakin alkoi potkiskella vatsassa normaalia enemmän, mutta onneksi ei sentään alkanut oksettaa. Kun tunti oli kulunut, sain uudelleen kutsun laboratorioon verikokeeseen. Sen jälkeen oli taas vuorossa tunti odottelua. Se kului jo huomattavasti paremmissa merkeissä. Viimeisen verikokeen jälkeen sai vihdoin lähteä kotiin. Kotimatkalla söin pari suolakeksiä, jotka olin ottanut evääksi. Jos oksentaa ennen viimeistä verinäytteen ottoa, testi joudutaan uusimaan. Onneksi näin ei käynyt, koska en todellakaan haluaisi kokea sitä pahoinvoinnin tunnetta uudestaan. Raskauden aikainen diabetes tarkoittaisi sitä, että pitäisi vieläkin tarkemmin seurata ruokavaliota. Parin päivän kuluttua testistä saimme tietää, että arvot olivat normaalit eli raskaudenaikaista diabetestä ei ole.

Rakenneultra

Tänään oli vuorossa rakenneultra. Se oli taas Naistenklinikalla, kuten edellinenkin ultraääni, vaikka kätilö olikin tällä kertaa eri. Vauva näyttää viihtyvän ylösalaisin. Kaikki näytti olevan vauvalla rakenteellisesti kunnossa, mikä oli helpotus kuulla missattuamme varhaisraskauden seulonnan. Vauva ei tosin olisi millään halunnut paljastaa kasvojaan kätilölle, vaan piti käsiä tiukasti niiden suojana. Lopulta kätilö kuitenkin sai tarkistettua myös kaikki kasvonpiirteet. Lopuksi saimme vielä tietää sukupuolen… Poikahan se on tulossa, kuten äidinvaistonikin jo sanoi. Tuleva isä lähti ultrasta takaisin töihin leveä hymy huulillaan. Eikä sukupuoli todellakaan jää epäselväksi, kun katsoo mukaamme saamiamme ultraäänikuvia 😀

Ultraääni

Tänään oli ensimmäinen ultraääni Naistenklinikalla. Synnytyssairaalaksi olemme valinneet Jorvin, koska se on niin lähellä kotiamme, mutta ultraääneen siellä ei ollut enää vapaita aikoja kyseiselle aikavälille varausta tehdessäni, joten meidät ohjattiin sen sijaan Naistenklinikalle. Ultraäänessä selvisi, että raskaus olikin luultua pidemmällä (rv 12+2 > rv 15+5), joten laskettua aikaa aikaistettiin kolmella ja puolella viikolla. Ilmeisesti viimeisimmät kuukautiseni olivatkin todellisuudessa olleet kiinnittymisvuotoa… Näin ollen myöhästyimme myös varhaisraskauden sikiöseulonnasta, mutta pystyimme osallistumaan vielä toisen raskauskolmanneksen seulontaan (tr2). Vähän kuitenkin harmitti, koska tr2 seulonta löytää vain noin 60% Downin oireyhtymistä ja eräistä muista kehityshäiriöistä. Positiivista oli kuitenkin nähdä vauvan liikkuvan ja kuulla vauvan sydänäänet ensimmäistä kertaa, koska potkujahan en vielä tässä vaiheessa ole tuntenut eikä vatsakaan ole vielä kovin paljon kasvanut. Kätilö kertoi myös vauvan olevan ylösalaisin, vaikka kuulemma asento saattaa vaihtua vielä moneen kertaan ennen synnytystä. Kotiin lähdimme neljän ultraäänikuvan kanssa. Raskaudesta tuntui tulevan meille molemmille vähän todentuntuisempi ensimmäisen ultraäänen myötä.

Ensimmäinen kuva vauvasta

Ensimmäinen kuva vauvasta 🙂