Kirjoittajan arkistot: Sanni

Voiton puolella ollaan

Esikoinen syntyi ennenaikaisesti ja sen verran pienipainoisena, että hänet lasketaan vielä keskoseksi. Raskausviikot olivat silloin 34+6. Nyt toista lasta odotellessa kyseinen ajankohta oli viime perjantaina eli voiton puolella ollaan. 🙂 Saa nähdä miten synnytys ajoittuu laskettuun aikaan nähden… Vähän alkaa jo jännittää!

Tyttö vai poika?

Suurin osa odottavista äideistä on varmasti arvuutellut lapsen sukupuolta jo ennen rakenneultraa. Esikoisen kanssa minulla oli jo hyvissä ajoin ennen rakenneultraa vahva tunne siitä, että odotin poikaa ja netissä tekemäni sukupuolitestit vain vahvistivat sitä, koska suurin osa niistä osui oikeaan. Nyt kuopuksen kohdalla en ole samanlaista tunnetta saanut ja nettitestitkin antavat noin joka toinen vastaukseksi tyttö ja joka toinen poika. Alla yleisimpiä uskomuksia sukupuolen selvittämiseksi ja vastaukseni niihin kuopusta odottaessa.

Äiti yli 35-vuotias, tyttöraskaus todennäköisempi

Tyttö / poika (raskaus alkanut alle 35-vuotiaana, mutta lapsen syntyessä yli 35-vuotias.

Äidillä pitkäkestoista ja kovaa stressiä, poikaraskaus todennäköisempi

Poika (stressaava työ, opiskelu työn ohessa ja kiireinen lapsiperheen arki)

Ovulaation aikoihin alulle saatettu lapsi on tyypillisemmin poika, kun taas reilusti ennen ovulaatiota alkunsa saanut lapsi olisi todennäköisemmin tyttö

Tyttö / poika (tarkkaa ovulaation aikaa vaikea arvioida, koska kuukautiskierto vaihtelee sen verran)

Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika, poikaraskaus todennäköisempi

Poika

Vauvan sydämen syke on yli 140, tulossa on tyttö

Tyttö / poika (oli vähän reilu 130 ensimmäisessä ultrassa, mutta neuvolassa sydänääniä kuunnellessa vähän reilu 150)

Poikamaha kasvaa eteenpäin, tyttömaha leviää vaakasuunnassa

Tyttö / poika (mielestäni poikamaha, mutta työkaverin mielestä tyttömaha)

Poikamaha on alhaalla, tyttömaha ylhäällä

Poika

Poika potkii voimakkaasti

Tyttö / poika (tunnen jo paljon liikettä, mutta en vielä selkeitä potkuja)

Tyttöä odottava kärsii yleisemmin vakavasta raskauspahoinvoinnista

Poika (pahoinvointia oli, mutta kertaakaan en oksentanut, vaikka välillä olisi tehnyt mieli…)

Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava makeaa

Poika

Tyttö vie osan äitinsä kauneudesta eli iho kukkii

Poika

Poikaa odottavalla säärikarvat kasvavat nopeammin

Tyttö

Tyttöä odottavalla ikenet verestävät

Poika

Poikaa odottavan jalat ovat aiempaa kylmemmät

Poika (palelen normaalistikin herkästi jaloista ja käsistä, mutta tänä talvena olen palellut vielä normaalia herkemmin)

Poikaa odottavan kädet kuivuvat helposti

Tyttö / poika (atooppinen iho, joten mahdoton sanoa)

Tyttöä odottava on normaalia kiukkuisempi

Tyttö (ehkä hiukan normaalia lyhyempi pinna?)

Kiinalainen syntymäkalenteri

Poika

Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos taas toinen on parillinen ja toinen pariton, tulossa on poika.

Poika

Tyttö 5 / 18

Poika 13 / 18

Esikoinen on ollut 99% ajasta sitä mieltä, että pikkusisarus on tyttö ja isä on veikannut ensin poikaa, mutta myöhemmin tyttöä. Vihdoin tänään rakenneultra, jossa toivottavasti sukupuolikin selviää. Katsotaan siis kuinka hyvin uskomukset pitivät paikkansa. 😉

Ensimmäinen äitienpäivä

Vietimme ensimmäistä äitienpäivääni vierailemalla koko perheen voimin minun ja mieheni äitien luona. Sain jo aamulla ennen liikkeelle lähtöä äitienpäivälahjaksi mieheni hankkiman kortin, suklaata ja kukkia. Puoliltapäivin lähdimme ajelemaan kohti Tammisaarta. Äitini ja hänen miehensä laittoivat meille ruokaa. Jälkiruoaksi oli edellisenä päivänä leipomaani mangojuustokakkua. Syömisen jälkeen kävimme kävelemässä kaupungilla, jossa nautimme myös kesän ensimmäiset irtojäätelöt. Illaksi suuntasimme anopin luo Ruoholahteen. Paras äitienpäivälahja oli kuitenkin se, että pikkumies alkoi edellisenä päivänä aktiivisesti toistella ensimmäistä sanaansa, joka oli ”Äitä”. <3

Pikkumies jo puolivuotias!

Pikkumies täytti viikko sitten puoli vuotta. Aika vauvan kanssa on vierähtänyt todella nopeasti. Puolivuotis neuvolakäynti oli tänään. Pojalla oli pituutta jo 67 senttiä ja painoa 6675 grammaa.

Kotona on jo melkoinen meteli ja touhotus, vaikka vauva ei vielä pääsekään eteenpäin. Kiljahtelu opittiin jo pari kuukautta sitten, samoin kääntyily. Peppuakin jo nostellaan kovasti, joten eiköhän meillä jo pian opita ryömimäänkin. 😉

Vierastamisvaihe on myös kestänyt jo melkein kaksi kuukautta. Pari viikkoa sitten jouduimme alkaa rytmittämään vauvan päiväunia, koska päiväunet lyhenivät lyhenemistään ja lopulta taistelu unta vastaan alkoi. Välttääksemme väsykiukun, loimme päivittäisen aikataulun, jota noudatamme. Parin päivän jälkeen rytmin noudattaminen on alkanut toimia. Päiväunien rytmittämisestä on ollut hyötyä myös meille vanhemmille, koska nyt meille jää päivittäin kerrallaan aina pari kolme tuntia aikaa tehdä omia asioita.

Babybrunssi

Pari viikkoa sitten kävimme perhevalmennusryhmän äitien ja vauvojen kanssa kokeilemassa Cafe Köketin babybrunssia Helsingin keskustassa. Brunssi järjestetään aina maanantaisin klo 15-18. Se maksaa 15 euroa ja sisältää aikuisen lisäksi myös sormiruokailevan vauvan. Tällä kertaa tarjolla oli muun muassa sosekeittoa, prinssinakkeja, kasvispihvejä, erilaisia salaatteja, vihannessuikaleita, leipää, karjalanpiirakoita munavoilla, mysliä, pannukakkuja hillolla ja kermavaahdolla, smoothieta, kahvia ja teetä. Brunssi oli mukavaa vaihtelua vauvan kanssa kotona oleskeluun. Vielä enemmän siitä olisi tosin saanut irti, jos vauva osaisi jo istua itse syöttötuolissa ja olisi edes muutama hammas ehtinyt puhjeta, jotta sormiruokailu onnistuisi paremmin. Pikkumies pääsi kuitenkin tekemään jo tuttavuutta sormiruokaan imeskelemällä kurkkusuikaletta. Vaipanvaihtopöytä alakerran invavessassa oli melko pieni ja hutera, mutta plussaa ehdottomasti oli Delipap Oy:n ilmaiseksi tarjoamat Muumi-vaipat. Ehkäpä suuntaammekin tänne siis joku kerta myös tulevaisuudessa, kunhan vauva vähän vielä kasvaa ennen sitä…

Kokemuksia vauvauinnista

Vauvauintia on nyt takana ensimmäinen kuukausi. Se aloitettiin vauvan ollessa  kolme ja puoli kuukautta vanha. Vähän kyllä jännitti, että saadaanko vaadittu viisi kiloa uintien alkuun mennessä täyteen… Käymme kerran viikossa Pikku Delfiinien järjestämässä vauvauinnissa Kaunialassa. Vauvauinti on ollut koko perheelle mieluinen yhteinen harrastus. Kyse ei kuitenkaan ole mistään halvasta harrastuksesta. Kuukausimaksu on 77 euroa, joka sisältää kuukaudesta riippuen 3-5 puolen tunnin uintikertaa vauvalle ja kahdelle aikuiselle.

Pari ensimmäistä kertaa kuluivat vanhempien harjoitellessa erilaisia vauvan kannatteluasentoja ja vauvan tutustuessa veteen. Apuvälineenä käytettiin myös peiliä vauvan ollessa selälteen. Kolmannella kerralla aloitettiin kannutus, jonka avulla testataan vauvan sukellusrefleksiä ja totutetaan vauvaa tulevaan sukellukseen. Sekä silmien että suun tulisi mennä kiinni kannutuksen ja sukeltamisen aikana. Ohjaaja suositteli, että kannutusta tehtäisiin yhdellä uintikerralla maksimissaan niin monta kertaa kuin vauvalla on ikäkuukausia. Seuraavalla eli viidennellä kerralla vuorossa on sukeltaminen. Olemme molemmat olleet isän kanssa ihmeissämme siitä kuinka hienosti pikkumies on ottanut vastaan uuden harrastuksen. Kertaakaan ei poika ole alkanut itkeä, ei edes ensimmäisellä kerralla. Vasta uinnin jälkeen saattaa välillä päästä itku, koska väsymys alkaa jo painaa ja ruoka-aikakin lähenee.

Pikku Delfiinien infotilaisuudesta saatu kylpyankka ja ohjevihkonen Pikku Delfiinien infotilaisuudesta saatu kylpyankka ja ohjevihkonen

Vauvauintiin valmistautuminen aloitettiin hyvissä ajoin, jo reilu kuukausi aikaisemmin. Kylpyveden lämpötilaa tiputettiin aste kerrallaan aina 32 asteeseen saakka. Myös suihkussa käymistä yhdessä vauvan kanssa harjoiteltiin ennen vauvauinnin aloittamista. Vauvauintia varten tuli hankkia myös uimavaippoja ja painijamallinen uimapuku. Joka kerta ennen vauvauintia viimeinen syöttö tulee ajastaa viimeistään puolitoista tuntia ennen uinnin alkamista kakkavahinkojen minimoimiseksi.

Eräs äiti kysyi, että miksi käymme vauvauinnissa, kun voihan uimahalliin mennä vauvan kanssa muutenkin. Perustelin asian sillä, että vauvauinnissa vesi on yleensä lämpimämpää (32 astetta), siellä tulee käytyä säännöllisesti ja en ainakaan esikoisen kanssa vielä uskaltaisi lähteä kokeilemaan sukeltamista ilman koulutetun ohjaajan läsnäoloa.

Synnytyksestä jääneet arvet

Poikamme syntyi keskosena keisarinleikkauksella epäonnistuneiden synnytyksen käynnistämisyritysten jälkeen neljä kuukautta sitten. Perhevalmennusryhmä, joka meiltä jäi ennen synnytystä välistä ennenaikaisuuden takia, kokoontui viikko sitten ja meitä kehotettiin puhumaan siitä millainen kokemus synnytys oli. Kertoessani omasta kokemuksestani muille tuoreille äideille tajusin, että synnytyksestä jäi fyysisen leikkausarven lisäksi myös henkinen arpi ja synnytyksestä puhuminen nostaa edelleen kyyneleet silmiin. Olen luonnollisesti onnellinen tästä pienestä ihmeestä, mutta vaikka olemme aina puhuneet kahden lapsen hankkimisesta, en tiedä pystynkö siihen enää uudelleen.

Pelkäsin synnytystä jo ennen viime kertaa. En kuitenkaan usko, että kyseessä olisi ollut varsinainen synnytyspelko, joten kieltäydyin neuvolatädin ehdottaessa, että menisin tarpeen tullen juttelemaan asiasta ammattilaisen kanssa. Vaikka olimme mieheni kanssa valmistautuneet vauvan tuloon hyvissä ajoin, emme kuitenkaan olleet ehtineet valmistautua siihen vielä henkisesti. Muistan edelleen hyvin selvästi sen väsymyksen ja pettymyksen tunteen, kun synnytyksen käynnistäminen kahden ja puolen vuorokauden yrittämisen jälkeen ei onnistunutkaan ja tiesin ettei alatiesynnytys ollut enää vaihtoehto. Leikkauksen aikana en tuntenut kipua, mutta tunsin silti kaiken. Tunsin kun alavatsaani tehtiin viilto, leikkauskohtaa venytettiin vauvan ulossaamiseksi, minua ronkittiin sisältä istukkaa poistettaessa, haistoin kun katkenneita verisuonia poltettiin umpeen ja haava suljettiin. Olin kuitenkin niin väsynyt, lääketokkurassa ja jännittynyt, että en muista vauvan parkaisua tai lääkäreiden puheita leikkauksen aikana, joista mieheni kertoi minulle vasta jälkikäteen. Leikkauspäivänä näin vauvani vain kaksi kertaa ohimennen. Leikkauspöydällä ollessani lääkäri näytti vauvaa minulle ennen leikkaushaavan sulkemista ja kiikutti vauvan samantien pois. Sen muistan vain hämärästi. Kun minua vietiin heräämöstä osastolle, sain vauvani rintakehäni päälle pieneksi hetkeksi. Seuraavan kerran näin vauvani vasta vuorokautta myöhemmin, kun vihdoin pääsin takaisin jalkeille ja kykenin menemään itse katsomaan häntä vastasyntyneiden valvontaosastolle. Jouduimme olemaan erillämme vielä toisen vuorokauden ennenkuin pääsimme yhdessä vauvan kanssa lapsivuodeosastolle. Oli vaikea nähdä muita äitejä yhdessä vauvojensa kanssa. Voin vain kuvitella miltä niistä äideistä tuntuu, joiden vauvat joutuvat olemaan keskoskaapeissa, eikä vauvaa voi ottaa edes syliin sen nähdessään. Päästyämme vihdoin lapsivuodeosastolle vauvan kanssa, hän joutui puoleksitoista vuorokaudeksi sinivalohoitoon bilirubiiniarvojen ollessa koholla. Sinäkään aikana ei vauvan kanssa voinut juurikaan viettää aikaa kuin syötettäessä. Leikkauksen jälkeen tunsin usein kovaa viiltävää kipua kipulääkityksen tehon heikennyttyä. Kuin olisin ollut juuri sillä hetkellä leikattavana. Jos kipulääkitystä oli jo annettu maksimiannos, kivun kanssa joutui pärjäämään aina seuraavaan lääkityskertaan. Pahimmillaan kipu oli sängystä ylös noustessa ja kyljellään makoillessa. Pari kertaa sairaalassaoloaikana tuli itkeä pirautettua yön pitkinä tunteina. Vauvan isäkin meni aina yöksi kotiin, koska perhehuoneita ei ollut vapaana. Rakkaus vauvaan oli onneksi syntynyt jo raskausaikana ja isän tuki koko prosessin ajan oli tärkeää niin äidille kuin vauvallekin.

Eniten synnytyksessä pelottaa se, että siihen ei voi juurikaan itse vaikuttaa. Entä jos seuraavallakin kerralla päädytään kiirelliseen keisarinleikkaukseen tai jopa hätäsektioon? En haluaisi kokea sitä enää uudestaan… Vaikka alatiesynnytys on lääkäreiden mukaan seuraavalla kerralla yhä mahdollinen, se pelottaa yhtä paljon kuin ensisynnyttäjänä, koska enhän ole sitä vielä koskaan kokenut. Minulle jäi myös traumat oksitosiinihoitojen aikana vauvan päästä emättimen kautta otetuista verinäytteistä vauvan riittävän hapensaannin varmistamiseksi. Kipu oli jotain niin kovaa, että en ole sellaista ennen kokenut, ja jouduinkin vetämään sen aikana ilokaasua selviytyäkseni siitä. Osittain kipu varmasti johtui siitä, että kohdun suu ei ollut vielä auennut kuin kolme senttiä ja kohdunkaula ei ollut vielä juurikaan ehtinyt pehmentyä. Kuitenkin mietityttää onko alatiesynnytys yhtä kivulias kokemus vai jopa pahempi. Jos minulla ei aikaisemmin vielä ollut synnytyspelkoa, niin nyt luulen sellaisen saaneeni. Päätinkin jutella asiasta neuvolassa pojan neljäkuukautiskäynnillä, jotta voisin saada asian kanssa apua.

3kk, joulu ja uusivuosi

Jouluaaton aattona meidän pikkumies täytti jo kolme kuukautta. Neuvolakäynti osui edeltävälle päivälle. Neuvolatäti oli tällä kertaa eri ja neuvolakäyntikin jäi normaalia lyhyemmäksi, koska pojan oma neuvolatäti oli joutunut edeltävänä päivänä onnettomuuteen. Pituutta pojalla oli jo 58,5 senttiä ja painoa 4760 grammaa. Kolmikuukautisrokotuksetkin saatiin tällä käynnillä toista rotavirusrokotetta lukuunottamatta. Illalla pikkumiehelle nousi rokotusten takia kuume. Panadolia saatuaan poika kuitenkin nukahti ja aamulla ei kuumeesta ollut enää tietoakaan. Aaton aattona aloitettiin lääkärin kehoituksesta vellit ja hyvin näytti maistuvan 🙂

Päätimme olla vielä tänä vuonna järjestämättä omaa joulua. Kynttelikkö ja jouluvalot toki meiltäkin kotoa löytyivät. Lahjat hankittiin myös sekä pikkumiehelle vauvan tonttulakki. Joulu kului pojan isovanhemmilla vieraillessa. Jouluaattoa vietimme mummin luona, jossa paikalla olivat myös muun muassa kummitäti puolisoineen, täti puolisoineen sekä 11-vuotias serkkupoika. Söimme jouluaterian, avasimme lahjat ja pelasimme Aliasta. Pikkumies sai luonnollisesti kaikilta paljon huomiota ja illemmalla ei enää jaksanutkaan seurustella, vaan nukahti. Jouluaattoiltana poika siirrettiin nukkumaan vanhempien sängyn vieressä olleen äitiyspakkauksen laatikosta viereisessä makuuhuoneessa olevaan pinnasänkyyn, jonka olimme koonneet edeltävänä iltana. Ensimmäinen yö sujui hyvin uudessa sängyssä 🙂 Joulupäivänä olimme mummulla ja papalla, jossa tavattiin myös eno. Söimme hyvin ja touhusimme mäyräkoiran kanssa. Enokin rohkaistui vihdoin ottamaan pikkumiehen syliinsä. Tapaninpäivänä menimme vaarille ja mummille kylään. Sunnuntaina tulivat vielä kummitäti ja kummisetä kylään. Kummisetä rohkaistui myös vihdoin ottamaan kummipojan syliinsä. Lahjaksi pikkumies sai muun muassa uimapuvun tammikuussa aloitettavaa vauvauintia varten, solmukebodyn ja pehmokirjan. Äiti ja isä saivat lahjaksi muun muassa leffalippuja ja ravintolalahjakortteja sekä lupauksen olla niiden aikana lastenvahtina 🙂

Välipäivinä vierailimme äidin lapsuudenystävän luona. Saimme myös vieraaksi suloisen tyttövauvan isoveljineen ja vanhempineen. Vuodenvaihdetta vietimme tällä kertaa rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Iltapäivällä menimme bussilla mummin luokse, jossa myös pojan täti oli perheineen kyläilemässä. Pikkumies näytti mummille kuinka hienosti kannattelee jo päätään ylhäällä. Poika näki ensimmäistä kertaa raketteja. Kaikki valot ovat alkaneet kiinnostaa kovasti, joten kerrostalon ylimmästä kerroksesta ikkunan låpi katsottu ilotulituskin oli kovasti pojan mieleen 😉 Puolenyön jälkeen lähdimme yöbussilla kotiin.

Hyvää uutta vuotta myös kaikille lukijoille!

Passi ja passikuva

Passikuvan saaminen vastasyntyneestä on haastavaa, mutta green card hakemusta varten tarvitsimme vauvalle hyvissä ajoin passin. Rekisteröityämme pojan nimen, kävimme kaksiviikkoisen vauvan kanssa valokuvausliikkeessä, joka mainostaa ottavansa passikuvia myös vauvoista. Valitettavasti emme kuitenkaan saaneet sillä reissulla passikuvaa, koska vauva ei kahdenkymmenen minuutin yrityksistä huolimatta suostunut avaamaan silmiään. Vähän myöhemmin päätimme yrittää ottaa passikuvan itse. Isä piteli vauvaa, kun valokuvaajaäiti koitti ottaa pojasta kuvaa. Kaikki kuvat kuitenkin epäonnistuivat, koska suurimmassa osassa kuvista näkyi isän suuret sormet, vaikka niitä kuinka koitettiinkin piilottaa. Loput kuvat epäonnistuivat, koska vauvalla oli joko silmät kiinni, katse jonnekin muualle kuin kameraan tai hän oli juuri kääntänyt päätään sivusuunnassa. Kuvista ei siis yksikään täyttänyt vaadittavia vaatimuksia passikuvaa varten. Vauvan ollessa pari kuukautta vanhempi kävimme uudelleen samaisessa valokuvaamossa. Nyt poika pysyi jo huomattavasti paremmin hereillä ja äiti piteli vauvaa kuvauksen aikana. Saimme vihdoin onnistuneen passikuvan pojasta. Koska Kilon poliisille on aina vähintäänkin kuukauden pituinen jono ajanvarauksella, päätimme mennä paikan päälle jonottamaan vielä saman viikon aikana, jotta saisimme pojalle passin mahdollisimman pian.

Poika 2kk <3

Kylläpä aika vauvan kanssa menee nopeasti… Poika täytti maanantaina jo kaksi kuukautta. Sattumoisin meillä oli samana päivänä myös aika neuvolaan. Viime kerrasta olikin jo kaksi viikkoa aikaa, joten odotimme jännityksellä kuinka paljon poika on sinä aikana kasvanut. Paino oli 3795 grammaa ja pituus 54,5 senttiä. Vihdoinkin olemme saavuttaneet sen maagisen 3,5 kilon rajapyykin. Suunnitelmissa on ollut aloittaa vauvauinti tammikuussa, mutta pelkona on ollut että emme välttämättä saavuttaisi vaadittua viiden kilon painorajaa siihen mennessä. Kolmenkuukauden ikäraja kylläkin tulee täyteen jo jouluaaton aattona. Nyt kuitenkin alkaa näyttää jo melko lupaavalta 🙂