Avainsana-arkisto: sadepäivä

Sadepäivän puuhaa – temppurata kotona

Pojilla on tapana alkaa riehua, kun eivät pääse ulos leikkimään ja sadepäivänä ulkoilu ei aina huvita. Tänään oli taas sellainen päivä. Niinpä päätin rakentaa temppuradan saunatupaan. Temppuradan voi tehdä kotoa löytyvillä huonekaluilla ja tavaroilla tai ostaa siihen soveltuvia välineitä. Radalla voi olla lähtö ja maali tai se voi kiertää ympäri. Suoritettuaan ensin muutamia erilaisia äidin tekemiä temppuratoja esikoinen (6v) innostui myös rakentelemaan niitä itse. Kuopukselle (2v) temppuradat olivat uusi tuttavuus ja ikään kuuluen keskittyminen kesti ehkä neljä kierrosta, jonka jälkeen hän siirtyi muihin leikkeihin. Molemmat näyttivät kuitenkin nauttivan temppuradoista, joten varmasti tehdään niitä vielä uudestaankin.

  • ryömimiseen tai konttaamiseen tunneli tai pöytä ja lakana tai tuoleja
  • koordinaatioharjoitteluun askelkivet, sohvatyynyt, hernepussit, kirjat, palapelimaton palat, lattiamerkit, renkaat, hulavanteet, lattiaan teipatut paperiarkit tai kuviot
  • tasapainoiluun tasapainopuomi, askelpolku, penkki tai lauta
  • kiipeämiseen puolapuut, sohva, sängynpääty tai pöytä (muista pehmusteet tippumisen varalta!)
  • yli hyppäämiseen säädettävät keppihevosesteet, miniaidat, eri korkeuksille asetetut harjanvarret, mailat tai narut
  • kierimiseen, kuperkeikkojen tai kärrynpyörien tekemiseen jumppamatto, patja tai paksu matto
  • alas hypäämiseen puolapuilta, sohvalta, matalalta keittiöjakkaralta tai penkiltä jumppapatja, patja tai tyynykasa
  • sokkelo puolapuiden, portaiden kaiteiden tai huonekalujen väliin twististä, hyppynarusta tai narusta, eri korkeuksille kiinnitetyistä hulavanteista
  • mutkitteleva reitti lattialle hyppynarusta, narusta tai teipistä
  • pujottelu peräkkäin aseteltujen kartioiden, hernepussien, muovipullojen tai pehmolelujen välistä
  • ruutuhyppely kuviollisella matolla tai lattiaan teipatulla ruudukolla
  • bOblesit (voi usein käyttää monella eri tavalla esim. meillä krokotiili, josta saa portaat, mäen, liukumäen taaperolle tai tasapainolaudan isommalle lapselle)

Neljän seinän sisällä

Niin koronavirus epidemian aikana, pitkinä pyhinä kuin sadepäivinäkin alkaa nopeasti seinät kaatumaan päälle ja lapset kiipeilemään pitkin seiniä, koska aika käy helposti pitkäksi. Alle on kerätty lista ideoista mitä lapset yksin tai koko perhe voisi silloin tehdä. Päivitän listaa, kun keksimme esikoisen kanssa lisää ideoita.

Sisällä yksin

  • legot ja muut rakennuspalikat
  • palapelit
  • taikahiekka ja muovailuvaha
  • piirtäminen, värittäminen, vesivärimaalaus ja askartelu (lapsen iästä riippuen saattaa tarvita aikuisen valvontaa!)
  • puuhakirjat ja -kortit (esim. Oppi ja ilo)
  • lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu
  • musiikin kuuntelu, laulaminen ja tanssiminen (esim. Fröbelin palikoiden musiikkivideot liikkeineen YouTubessa)
  • opettavaiset TV-ohjelmat ja pelit (esim. Pikku Kakkonen ja Galaxi)
  • majanrakennus
  • motoriikkarata (tarvittaessa aikuinen auttaa rakentamisessa)
  • kuperkeikat ja kärrynpyörät
  • ilmapallon pomputtelu ja potkiminen

Sisällä perheen kanssa

  • lautapelit ja korttipelit
  • piiloleikki
  • kokkailu ja leipominen
  • ravintolasta ruokaa kotiinkuljetuksella
  • lettukestit
  • jätskiannosten tekeminen
  • apulaisena toimiminen (esim. pöydän kattaminen, astianpesukoneen tyhjennys, imurointi, jne. lapsen ikätason mukaan)
  • videopuhelu isovanhemmille tai ystäväperheelle
  • elokuvien katselu
  • saunominen
  • tyynysota

Pihalla yksin (säästä ja vuodenajasta riippuen)

  • saippuakuplat (pienille lapsille aikuinen voi puhaltaa ja lapsi yrittää ottaa kiinni)
  • katuliidut
  • naruhyppely
  • potkulautailu
  • kukkien kerääminen
  • majanrakennus
  • lumiukon tekeminen
  • lumienkeleiden tekeminen

Ulkona perheen kanssa (säästä ja vuodenajasta riippuen)

  • kävelylenkki
  • pyörälenkki
  • leikkipuisto
  • pallon potkiminen tai heittely
  • perinteiset pihaleikit (esim. hippa, kirkonrotta, purkkis)
  • vesisota
  • pulkkamäki
  • luistelu ja hiihto
  • metsäretki
  • kevään merkkien bongaus
  • geokätköily
  • uiminen luonnonvesistöissä
  • onkiminen
  • piknik
  • grillaus (huonolla säällä voidaan syödä sisällä)

Miten teidän perheessä lapset tai koko perhe yhdessä saa mukavasti ajan kulumaan tällaisena aikana? Vinkkaa parhaat ideat!