Aihearkisto: Vauvaikä

Ensimmäinen äitienpäivä

Vietimme ensimmäistä äitienpäivääni vierailemalla koko perheen voimin minun ja mieheni äitien luona. Sain jo aamulla ennen liikkeelle lähtöä äitienpäivälahjaksi mieheni hankkiman kortin, suklaata ja kukkia. Puoliltapäivin lähdimme ajelemaan kohti Tammisaarta. Äitini ja hänen miehensä laittoivat meille ruokaa. Jälkiruoaksi oli edellisenä päivänä leipomaani mangojuustokakkua. Syömisen jälkeen kävimme kävelemässä kaupungilla, jossa nautimme myös kesän ensimmäiset irtojäätelöt. Illaksi suuntasimme anopin luo Ruoholahteen. Paras äitienpäivälahja oli kuitenkin se, että pikkumies alkoi edellisenä päivänä aktiivisesti toistella ensimmäistä sanaansa, joka oli ”Äitä”. <3

Pikkumies jo puolivuotias!

Pikkumies täytti viikko sitten puoli vuotta. Aika vauvan kanssa on vierähtänyt todella nopeasti. Puolivuotis neuvolakäynti oli tänään. Pojalla oli pituutta jo 67 senttiä ja painoa 6675 grammaa.

Kotona on jo melkoinen meteli ja touhotus, vaikka vauva ei vielä pääsekään eteenpäin. Kiljahtelu opittiin jo pari kuukautta sitten, samoin kääntyily. Peppuakin jo nostellaan kovasti, joten eiköhän meillä jo pian opita ryömimäänkin. 😉

Vierastamisvaihe on myös kestänyt jo melkein kaksi kuukautta. Pari viikkoa sitten jouduimme alkaa rytmittämään vauvan päiväunia, koska päiväunet lyhenivät lyhenemistään ja lopulta taistelu unta vastaan alkoi. Välttääksemme väsykiukun, loimme päivittäisen aikataulun, jota noudatamme. Parin päivän jälkeen rytmin noudattaminen on alkanut toimia. Päiväunien rytmittämisestä on ollut hyötyä myös meille vanhemmille, koska nyt meille jää päivittäin kerrallaan aina pari kolme tuntia aikaa tehdä omia asioita.

Babybrunssi

Pari viikkoa sitten kävimme perhevalmennusryhmän äitien ja vauvojen kanssa kokeilemassa Cafe Köketin babybrunssia Helsingin keskustassa. Brunssi järjestetään aina maanantaisin klo 15-18. Se maksaa 15 euroa ja sisältää aikuisen lisäksi myös sormiruokailevan vauvan. Tällä kertaa tarjolla oli muun muassa sosekeittoa, prinssinakkeja, kasvispihvejä, erilaisia salaatteja, vihannessuikaleita, leipää, karjalanpiirakoita munavoilla, mysliä, pannukakkuja hillolla ja kermavaahdolla, smoothieta, kahvia ja teetä. Brunssi oli mukavaa vaihtelua vauvan kanssa kotona oleskeluun. Vielä enemmän siitä olisi tosin saanut irti, jos vauva osaisi jo istua itse syöttötuolissa ja olisi edes muutama hammas ehtinyt puhjeta, jotta sormiruokailu onnistuisi paremmin. Pikkumies pääsi kuitenkin tekemään jo tuttavuutta sormiruokaan imeskelemällä kurkkusuikaletta. Vaipanvaihtopöytä alakerran invavessassa oli melko pieni ja hutera, mutta plussaa ehdottomasti oli Delipap Oy:n ilmaiseksi tarjoamat Muumi-vaipat. Ehkäpä suuntaammekin tänne siis joku kerta myös tulevaisuudessa, kunhan vauva vähän vielä kasvaa ennen sitä…

3kk, joulu ja uusivuosi

Jouluaaton aattona meidän pikkumies täytti jo kolme kuukautta. Neuvolakäynti osui edeltävälle päivälle. Neuvolatäti oli tällä kertaa eri ja neuvolakäyntikin jäi normaalia lyhyemmäksi, koska pojan oma neuvolatäti oli joutunut edeltävänä päivänä onnettomuuteen. Pituutta pojalla oli jo 58,5 senttiä ja painoa 4760 grammaa. Kolmikuukautisrokotuksetkin saatiin tällä käynnillä toista rotavirusrokotetta lukuunottamatta. Illalla pikkumiehelle nousi rokotusten takia kuume. Panadolia saatuaan poika kuitenkin nukahti ja aamulla ei kuumeesta ollut enää tietoakaan. Aaton aattona aloitettiin lääkärin kehoituksesta vellit ja hyvin näytti maistuvan 🙂

Päätimme olla vielä tänä vuonna järjestämättä omaa joulua. Kynttelikkö ja jouluvalot toki meiltäkin kotoa löytyivät. Lahjat hankittiin myös sekä pikkumiehelle vauvan tonttulakki. Joulu kului pojan isovanhemmilla vieraillessa. Jouluaattoa vietimme mummin luona, jossa paikalla olivat myös muun muassa kummitäti puolisoineen, täti puolisoineen sekä 11-vuotias serkkupoika. Söimme jouluaterian, avasimme lahjat ja pelasimme Aliasta. Pikkumies sai luonnollisesti kaikilta paljon huomiota ja illemmalla ei enää jaksanutkaan seurustella, vaan nukahti. Jouluaattoiltana poika siirrettiin nukkumaan vanhempien sängyn vieressä olleen äitiyspakkauksen laatikosta viereisessä makuuhuoneessa olevaan pinnasänkyyn, jonka olimme koonneet edeltävänä iltana. Ensimmäinen yö sujui hyvin uudessa sängyssä 🙂 Joulupäivänä olimme mummulla ja papalla, jossa tavattiin myös eno. Söimme hyvin ja touhusimme mäyräkoiran kanssa. Enokin rohkaistui vihdoin ottamaan pikkumiehen syliinsä. Tapaninpäivänä menimme vaarille ja mummille kylään. Sunnuntaina tulivat vielä kummitäti ja kummisetä kylään. Kummisetä rohkaistui myös vihdoin ottamaan kummipojan syliinsä. Lahjaksi pikkumies sai muun muassa uimapuvun tammikuussa aloitettavaa vauvauintia varten, solmukebodyn ja pehmokirjan. Äiti ja isä saivat lahjaksi muun muassa leffalippuja ja ravintolalahjakortteja sekä lupauksen olla niiden aikana lastenvahtina 🙂

Välipäivinä vierailimme äidin lapsuudenystävän luona. Saimme myös vieraaksi suloisen tyttövauvan isoveljineen ja vanhempineen. Vuodenvaihdetta vietimme tällä kertaa rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Iltapäivällä menimme bussilla mummin luokse, jossa myös pojan täti oli perheineen kyläilemässä. Pikkumies näytti mummille kuinka hienosti kannattelee jo päätään ylhäällä. Poika näki ensimmäistä kertaa raketteja. Kaikki valot ovat alkaneet kiinnostaa kovasti, joten kerrostalon ylimmästä kerroksesta ikkunan låpi katsottu ilotulituskin oli kovasti pojan mieleen 😉 Puolenyön jälkeen lähdimme yöbussilla kotiin.

Hyvää uutta vuotta myös kaikille lukijoille!

Passi ja passikuva

Passikuvan saaminen vastasyntyneestä on haastavaa, mutta green card hakemusta varten tarvitsimme vauvalle hyvissä ajoin passin. Rekisteröityämme pojan nimen, kävimme kaksiviikkoisen vauvan kanssa valokuvausliikkeessä, joka mainostaa ottavansa passikuvia myös vauvoista. Valitettavasti emme kuitenkaan saaneet sillä reissulla passikuvaa, koska vauva ei kahdenkymmenen minuutin yrityksistä huolimatta suostunut avaamaan silmiään. Vähän myöhemmin päätimme yrittää ottaa passikuvan itse. Isä piteli vauvaa, kun valokuvaajaäiti koitti ottaa pojasta kuvaa. Kaikki kuvat kuitenkin epäonnistuivat, koska suurimmassa osassa kuvista näkyi isän suuret sormet, vaikka niitä kuinka koitettiinkin piilottaa. Loput kuvat epäonnistuivat, koska vauvalla oli joko silmät kiinni, katse jonnekin muualle kuin kameraan tai hän oli juuri kääntänyt päätään sivusuunnassa. Kuvista ei siis yksikään täyttänyt vaadittavia vaatimuksia passikuvaa varten. Vauvan ollessa pari kuukautta vanhempi kävimme uudelleen samaisessa valokuvaamossa. Nyt poika pysyi jo huomattavasti paremmin hereillä ja äiti piteli vauvaa kuvauksen aikana. Saimme vihdoin onnistuneen passikuvan pojasta. Koska Kilon poliisille on aina vähintäänkin kuukauden pituinen jono ajanvarauksella, päätimme mennä paikan päälle jonottamaan vielä saman viikon aikana, jotta saisimme pojalle passin mahdollisimman pian.

Poika 2kk <3

Kylläpä aika vauvan kanssa menee nopeasti… Poika täytti maanantaina jo kaksi kuukautta. Sattumoisin meillä oli samana päivänä myös aika neuvolaan. Viime kerrasta olikin jo kaksi viikkoa aikaa, joten odotimme jännityksellä kuinka paljon poika on sinä aikana kasvanut. Paino oli 3795 grammaa ja pituus 54,5 senttiä. Vihdoinkin olemme saavuttaneet sen maagisen 3,5 kilon rajapyykin. Suunnitelmissa on ollut aloittaa vauvauinti tammikuussa, mutta pelkona on ollut että emme välttämättä saavuttaisi vaadittua viiden kilon painorajaa siihen mennessä. Kolmenkuukauden ikäraja kylläkin tulee täyteen jo jouluaaton aattona. Nyt kuitenkin alkaa näyttää jo melko lupaavalta 🙂

Ilmaisia vauvajuttuja

Ilmaisia vauvajuttuja on tarjolla jonkin verran. Etenkin vaippanäytteitä on saatavilla useilta eri valmistajilta. Kannattaa siis hyödyntää ne!

Lastentarvikkeen Baby Box

Tilaa ilmainen Lastentarvikkeen ja yhteistyökumppaneiden Baby Box osoitteesta babybox.fi ja nouda paketti lähimmästä Lastentarvikkeen myymälästä. Vastineeksi annat sähköpostiosoitteesi ja luvan lähettää Lastentarvikkeen uutiskirjeen. Paketin voi tilata jo odotusaikana lasketun ajan perusteella. Paketin sisältö vaihtelee hieman. Saamani paketti sisälsi mm. Emma-tuttipullon, Pampersin New Baby vaippanäytteitä, Lindexin sukat, me&i ja Folksamin kuolalaput sekä oppaita, esitteitä ja alennuskuponkeja.

Libero-kerho

Libero-kerhoon voi liittyä osoitteessa www.libero.fi/liberokerho. Kerhoon voi liittyä joko lasketun ajan tai lapsen syntymäajan perusteella. Jäsenenä saat ilmaisen Libero-laukun, joka sisältää mm. vaippoja, hoitotuotteita ja lelun. Laukkua voi käyttää hoitolaukkuna. Lisäksi kerholaiset voivat saada tuotenäytteitä uusista tuotteista. Libero-kerhossa voi myös kerätä pisteitä jokaisesta vaippapaketista ja muista tuotteista. Pisteillä voi lunastaa lahjoja pistekaupasta.

Muumi-vaippa näytteet

Voit tilata Suomessa valmistettuja Muumi-vaippoja menemällä osoitteeseen www.muumivaipat.fi ja klikkaa oikeasta yläkulmasta ”Tilaa näyte”. Näytteet tilataan lapsen syntymäajan perusteella. Saat valitsemasi vaippanäytteet postitse muutamien muiden Delipap Oy:n tuotenäytteiden kanssa.

Pilttipiiri

Voit liittyä Pilttipiiriin osoitteessa www.pilttipiiri.fi. Piltti-tuotteista voit kerätä pisteitä, joilla voi lunastaa pistekaupasta kivoja tuotteita.

Vaukirja

Vaukirja on kirjakerho, jossa kirjapaketit vastaavat lapsesi ikätason mukaista kehitystä. Kirjakerhoon voi liittyä osoitteessa www.vaukirja.fi. Ilmainen tervetuliaislahja uusille jäsenille. Ei ostopakkoa eli seuraavan paketin tai sen osia voi aina perua, jos niitä ei halua. Jäsenyydelle ei myöskään ole asetettu minimikestoa. Ymmärtääkseni jäsenyyden voi siis perua jo heti tervetuliaislahjan saatuaan, mutta omaa kokemusta asiasta ei ainakaan toistaiseksi ole.

Tiedätkö muita ilmaisia vauvajuttuja jakelevia yrityksiä tai tuotemerkkejä? Vinkkaa niistä kommenteissa, niin lisätään listaan!

Ensimmäinen isänpäivä

Viime sunnuntaina vietimme ensimmäistä isänpäivää. Kummipoikamme eli esikoisemme serkku tuli lauantaina kylään ja jäi yöksi. Katsoimme illalla pari elokuvaa, joista toisen olin ladannut isänpäivää ajatellen. Kyseessä oli Vin Dieselin tähdittämä Tuttisoturi. Sunnuntaina herätimme isän herkkuaamupalalle. Normaalisti hän ei syö aamupalaa kuin harvoin, mutta tänään söimme suklaacroissantit laten kera. Lisäksi annoimme isälle suklaarasian ja kortin, joka mainosti Tuttisoturi elokuvan ensi-iltaa. Edessä olevan muuton takia olemme sopineet, että lahjaksi ei osteta turhaa tavaraa, vain tarpeellista tai jotain jonka voi kuluttaa. Aamupäivällä leivoin persikkarahkapiirakkaa ja pelasimme erän Cluedoa. Lounaan jälkeen veimme serkkupojan mummin luokse. Iltapäivällä juhlimme isänpäivää yhdessä isän ja vaarin kanssa. Tarjolla oli aamulla leipomaani piirakkaa. Illalla kävimme vielä kylailemässä isän siskon ja pojan tulevan kummitädin luona. Kotiin päästyämme isän lahjaksi saamat suklaakonvehdit päätyivät jo parempiin suihin 🙂

Déjà vu ja muita kuulumisia

Päivä alkoi tänään ystävän vierailulla. Kävimme yhdessä vauvan kanssa kävelyllä, jonka jälkeen joimme vielä pikaisesti kahvit. Oli mukava nähdä hyvää ystävää taas parin kuukauden tauon jälkeen ja vaihtaa kuulumisia sekä päästä samalla nauttimaan ihanasta ilmasta 🙂

Puolen päivän aikoihin lähdimme koko perheen voimin Naistenklinikalle poliklinikkakäynnille, jossa seurataan vauvan kehitystä ennenaikaisuuden takia. Kuulemma pikkumies on 0,5 yksikköä pituuskäyrän alapuolella, mutta kun otetaan huomioon molempien vanhempien pituudet, ollaan kasvukehityksessä pituuden suhteen siellä missä pitääkin. Painokin on kehittynyt hyvin, vaikka kuulemma hoikka poika onkin kyseessä. Lastenlääkäri ohjeistikin aloittamaan vellit jo kolmen kuukauden iässä. Myös lisäraudan annosta nostettiin nykyistä painoluokkaa vastaavaksi.

Illemmalla äidillä oli vielä jälkitarkastus paikallisessa terveyskeskuksessa. Kaikki näytti hyvältä ja lääkäri antoi jälkitarkastustodistuksen Kelaa varten sekä minipillerit kolmeksi kuukaudeksi. Nähdessäni lääkärin muistin nähneeni hänet ennenkin raskausaikana samaisessa terveyskeskuksessa, mutta tapaamisen lopussa sain yhtäkkiä déjà vu kokemuksen ja tajusin tavanneeni hänet myös synnytyssalissa oksitosiinihoitojen aikana Naistenklinikalla. Kysyin tuolloin lääkäriltä, että olemmeko kenties tavanneet ennenkin, koska mielestäni hänen kasvonsa olivat tutut ja ehkä jopa nimikin, mutta tuolloin emme kumpikaan osanneet yhdistää missä olimme ennen tavanneet. Koska minulla on erittäin hyvä kasvomuisti, olin kuitenkin aivan varma, että olimme tavanneet jossain ennenkin ja asia jäi silloin vaivaamaan. Noh, nyt ainakin selvisi kyseinen mysteeri ja voin olla huoletta, koska en olekaan tulossa hulluksi… 😀

Laskettu aika ja muita kuulumisia

Eilen oli vihdoin laskettu aika, mutta meidän vauva on jo reilu viisi viikkoa vanha 😀 Kävimme tänään taas neuvolassa katsomassa miten paino ja pituus ovat kehittyneet. Pituutta pojalla oli jo 50,8 senttiä ja painoakin 2995 grammaa. Taas on yksi virstanpylväs saavutettu eikä seuraavakaan ole enää kaukana.

Viikonloput ovat olleet kiireisiä ja kuluneet pääasiassa kyläilyn merkeissä. Viime lauantaina kävivät mummi, täti ja serkkupoika kyläilemässä. Serkukset tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Sunnuntaina kävimme näyttämässä uutta tulokasta isomummille. Huomenna tulevat päivällä kummit kylään ja illalla meidän pikkumies menee ensimmäistä kertaa elämässään hoitoon. Vanhemmat saavat vähän aikuisten aikaa, kun mummi hoitaa vauvaa 🙂 Sunnuntaina tulee mummu katsomaan meitä sillä aikaa, kun miehet menevät remppaamaan yhtä sijoituskämpistä.