Laskettu aika ja muita kuulumisia

Eilen oli vihdoin laskettu aika, mutta meidän vauva on jo reilu viisi viikkoa vanha 😀 Kävimme tänään taas neuvolassa katsomassa miten paino ja pituus ovat kehittyneet. Pituutta pojalla oli jo 50,8 senttiä ja painoakin 2995 grammaa. Taas on yksi virstanpylväs saavutettu eikä seuraavakaan ole enää kaukana.

Viikonloput ovat olleet kiireisiä ja kuluneet pääasiassa kyläilyn merkeissä. Viime lauantaina kävivät mummi, täti ja serkkupoika kyläilemässä. Serkukset tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Sunnuntaina kävimme näyttämässä uutta tulokasta isomummille. Huomenna tulevat päivällä kummit kylään ja illalla meidän pikkumies menee ensimmäistä kertaa elämässään hoitoon. Vanhemmat saavat vähän aikuisten aikaa, kun mummi hoitaa vauvaa 🙂 Sunnuntaina tulee mummu katsomaan meitä sillä aikaa, kun miehet menevät remppaamaan yhtä sijoituskämpistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *