Avainsana-arkisto: kävely

Retkeilyä lasten kanssa Kirkkonummella

Kirjoitin jo aikaisemmassa julkaisussa retkeilystä lasten kanssa Espoossa. Nyt vuorossa on Kirkkonummi, joka sijaitsee aivan pääkaupunkiseudun kupeessa vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Retkikohteita löytyy niin merimaisemista kuin järvien ja lampien ympäristöistä. Alle olen kerännyt listaa lasten kanssa retkeilyyn soveltuvista reiteistä Kirkkonummella. Päivitän listaa sitä mukaa, kun olemme testanneet alueella uusia reittejä.

Linlo

Linlon ulkoilusaari sijaitsee merellisissä maisemissa Porkkalanniemen ja Upinniemen välissä. Saarelle johtaa mantereelta kävelysilta, joten venettä ei välttämättä tarvita.

Palvelut:

  • Grillikota
  • Keittokatokset
  • Tulentekopaikat
  • Kuivakäymälät
  • Uimaranta

Huom!

  • Pääsy vain veneellä touko-kesäkuussa 2020 uuden sillan rakennustöiden takia
  • Ei merkittyjä reittejä

Osoite:

Linlontie 112, Kirkkonummi (Linlon vierasvenesatama)

Porkkalanniemi

Porkkalan alueesta tekee erityisen sen sijainti. Porkkalanniemi on Suomenlahden kapeimmassa kohdassa. Alue oli yksi Suomen neljästä ensimmäisestä kansallispuistosta, jotka perustettiin vuonna 1938. Kansallispuiston asemaa alueelle ei kuitenkaan palautettu Neuvostoliiton vuokra-ajan jälkeen.

Telebergetin lenkki

Pituus: 2,2km

Merkinnät: Keltainen

Rengasreitti, joka myös yhdistää muut reitit toisiinsa

Palvelut:

  • Keittokatos
  • Tulentekopaikka
  • Levähdyspaikka
  • Kuivakäymälät

Nähtävää:

  • Muinaishaudat
  • Näköalapaikat

Huom!

  • Kallioilla kohta, jossa voi helposti eksyä reitiltä
  • Kumisaappaat suositeltavat

Osoite:

Omsatuntie, Kirkkonummi (Hirviniityn tai Telegrafbergetin P-paikka)

Meiko

Meikon luonnonsuojelualue sijaitsee Kirkkonummen keskustan luoteispuolella. Meikossa voi liikkua sekä viitoitetuilla reiteillä että erämaatyyppisemillä alueilla.

Kuikankierros

Pituus: 3,2km

Merkinnät: Punainen

Palvelut:

  • Kuivakäymälät

Nähtävää:

  • Rantakallioilta avautuvat hienot järvinäkymät
  • Poikkeuksellisen kirkas vesi

Huom!

  • Kumisaappaat suositeltavat

Osoite:

Korsonlammentie 31, Kirkkonummi

Retkeilyä lasten kanssa Espoossa

Nyt korona-aikana on tullut paljon retkeiltyä lasten ja koko perheen kanssa. Parin ensimmäisen viikon jälkeen lähimetsät oli koluttu läpi niin moneen kertaan, että me vanhemmat aloimme jo kaivata vähän vaihtelua. Pian osaksi meidän perheen rutiineja muodostuikin uusien luontopolkujen ja muiden lyhyiden merkittyjen reittien tutkiminen. 4,5-vuotias esikoinen jaksaa jo hyvin kävellä 3-4 kilometriä pitkiä reittejä. Kuopus kulkee mukana kantorinkassa maisemia katsellen ja nukkuen. Alle olen kerännyt listaa lasten kanssa retkeilyyn soveltuvista reiteistä Espoossa. Päivitän listaa sitä mukaa, kun olemme testanneet alueella uusia reittejä.

Nuuksio

Nuuksion kansallispuisto on suosittu retkeilykohde pääkaupunkiseudun kupeessa. Se sijaitsee kolmen kunnan alueella.

Haukankierros

Pituus: 4 km

Merkinnät: Sininen

Palvelut:

  • Kahvila
  • Keittokatos
  • Telttailupaikka
  • Kuivakäymälä

Nähtävää:

  • Näköalapaikka

Osoite:

Haukkalammentie 32, Espoo (Haukkalammen P-alue)

Punarinnankierros

Pituus: 2km

Merkinnät: Punainen

Palvelut:

  • Kahvila
  • Keittokatos
  • Telttailupaikka
  • Kuivakäymälä

Osoite:

Haukkalammentie 32, Espoo (Haukkalammen P-alue)

Nahkiaispolku

Luontopolku, joka kertoo luonnon ennallistamisesta.

Pituus: 2km

Merkinnät: Ruskea käpy

Huom!

  • Vaikeahko reitti vaativan maaston vuoksi

Osoite:

Haukkalammentie 32, Espoo (Haukkalammen P-alue)

Maahisen kierros

Pituus: 2 km

Nähtävää:

  • Näköalatasanne

Huom!

  • Helppo saapua myös julkisilla
  • Esteetön reitti, joten soveltuu myös lastenvaunujen kanssa kulkemiseen

Osoite:

Nuuksiontie 84, Espoo (Luontokeskus Haltian P-alue)

Punaisen sulan salaisuus

Pituus: 0,2km

Perheen pienimmille. Polun varrella on paljon mielenkiintoista tehtävää. Taulut ohjaavat kokemaan aisti- ja luontoelämyksiä sekä liikunnan iloa. Polku alkaa Haltian takana sijaitsevan tapahtumakentän nurkassa olevan nuotiopaikan vierestä ja nousee metsäiseen rinteeseen.

Palvelut:

  • Tulentekopaikka
  • Levähdyspaikka
  • Luontokeskus Haltia

Huom!

  • Helppo saapua myös julkisilla
  • Polku ei ole kuljettavissa rattailla
  • Jäisillä keleillä polku on suljettu

Osoite:

Nuuksiontie 84, Espoo (Luontokeskus Haltian P-alue)

Luukki

Luukki on Helsingin kaupungin omistama alue Espoossa. Alueella on liito-oravametsiä.

Vihreä reitti 2,5 km

Pituus: 2,5km

Merkinnät: Vihreä

Palvelut:

  • Matkailuvaunualue
  • Kahvila
  • Levähdyspaikka
  • Kuntolaitteet

Huom!

  • Maksullinen pysäköinti
  • Esteetön reitti, joten soveltuu myös lastenvaunujen kanssa kulkemiseen

Osoite:

Luukintie 33, Espoo (Luukin kartano)

Pirttimäki

Kuntolatu 3km

Merkinnät: Vihreä

Nähtävää ja kuultavaa:

  • Keväällä esim. tikka, perhosia ja nuijapäitä

Palvelut:

  • Kahvila
  • Keittokatos
  • Tulentekopaikka
  • Levähdyspaikka
  • WC
  • Kuntolaitteet
  • Leikkipuisto

Huom!

  • Esteetön reitti, joten soveltuu myös lastenvaunujen kanssa kulkemiseen (sorapolku)
  • Talvisin reitti on varattu vain hiihtäjien käyttöön

Osoite:

Kunnarlantie 110, Espoo

Muut luontopolut

Luonnon helmassa -luontopolku

Pituus: 0,7km

Merkinnät: Siniset ja siniset käpymerkit

Palvelut:

  • Kahvila
  • Penkit
  • Laituri
  • Huvimaja
  • Lintutorni

Nähtävyydet:

  • Ruovikko
  • Näköala huvimajasta ja lintutornista
  • Kesäaikaan rantaniityllä laiduntava karja
  • Luontotalo Villa Elfvik

Huom!

  • Esteetön reitti, joten soveltuu myös lastenvaunujen kanssa kulkemiseen

Osoite:

Elfvikintie 4, Espoo (Villa Elfvik)

Glimsinjoen luontopolku

Reitti kulkee Träskandan puistosta vanhalle Bembölen sillalle. Lopuksi voi käydä ostamassa kahvit ja pullat Bembölen kahvituvasta. Vaihtoehtoisesti reitin voi kulkea myös takaperin, jolloin voi nauttia piknikeväistä kartanon puistossa.

Pituus: n. 2km suuntaansa

Merkinnät: Pyöreät keltaiset merkit

Palvelut:

  • Kahvila
  • Penkit näköetäisyydellä luontopolusta
  • Kartanon puisto, joka on täydellinen paikka nauttia piknik lämpimänä kesäpäivänä

Nähtävää:

  • Träskandan puisto kartanoineen ja jalopuulehtoineen
  • Ingaksen silta
  • Glimsin talomuseo

Huom!

  • Helppo saapua myös julkisilla
  • Kevättulvan aikaan (huhtikuu) osa reitistä voi jäädä veden alle. Kumisaappaat suositeltavat.

Osoite:

Träskändan Puistotie 6, Espoo (Träskändan kartano) tai Bellinmäki 1, Espoo (Bembölen kahvitupa)

Kartta

Oittaan luontopolku

Pituus: n. 1,5 km

Merkinnät: Keltainen

Palvelut:

  • Leirintäalue
  • Kahvila
  • Uimaranta
  • Leikkipuisto (en tiedä onko osa vielä suljettuna ilkivallan takia)

Osoite:

Kunnarlantie 33-39, Espoo (Oittaan kartano)

Kylpyläloma Haikon Kartanossa

Viikolla pyysin miestäni keksimään meille jotain tekemistä viikonlopuksi, koska olemme molemmat viime aikoina olleet niin kiireisiä eikä yhteistä laatuaikaa ole tullut vietettyä riittävästi. Yleensä mieheni ei ole kovin hyvä keksimään tekemistä, järjestämään yllätyksiä tai ostamaan lahjoja, mutta nyt hän todellakin yllätti minut positiivisesti. Viikolla piti alkaa vesiaerobic, jonne olin ajatellut mennä kunnes vauva syntyisi, mutta työväenopistolta tuli tiedote, että kurssi on peruttu edellisellä viikolla uimahallissa tapahtuneen sähköpalon vuoksi. Mieheni tietää, että pidän kovasti uimisesta ja että minua harmitti paikallisen uimahallin sulkeminen. Lisäksi hän tiesi,  että olimme molemmat rentoutuksen ja pienen irtioton tarpeessa. Niinpä hän alkoi etsiskellä meille kylpylälomaa. Stockmannin kanta-asiakasetuna Haikon Kartanossa oli kylpyläpaketti, johon kuului yöpyminen kylpylähotellissa, sisäänpääsy kylpylään ja kuntosalille, kolmen ruokalajin illallinen kartanossa sekä aamiaisbuffet kartanossa. Kysyttyään mielipidettäni ideasta, mieheni varasi meille kyseisen paketin.

Lauantaina lähdimme aamupäivällä ajamaan kohti Porvoon vanhaa kaupunkia, jossa olimme päättäneet käydä lounaalla. Lounaspaikan löydyttyä nautimme siellä lounaan, jonka jälkeen piipahdimme vielä läheisessä Brunbergin myymälässä ennen Haikon Kartanolle suuntaamista. Sisäänkirjauduttuamme hotelliin suuntasimme heti kylpylään, jossa nautimme oleskelualtaasta hierovine pisteineen, porealtaasta ”tähtitaivaan” alla ja japanilaistyylisestä kuumavesialtaasta sekä höyrysaunasta että löylyistä perinteisessä saunassa. Kun useamman tunnin jälkeen saimme lillumisesta tarpeeksemme, kävimme hotellihuoneessa vaihtamassa vaatteet päälle ja suuntasimme kylpylän kahvilaan virkistäville juomille. Illalliseen oli vielä reilusti aikaa, joten päätimme aikaa tappaaksemme käydä kävelyllä kartanon alueella. Vaikka päivä olikin ollut paikoin sateinen, niin aurinko yritti kovasti paistella, jonka seurauksena näimmekin vastarannalla sateenkaaren 🙂 Palattuamme hotellihuoneeseen, aloimme valmistautua illallista varten. Illallinen oli tosiaan kartanon puolella olevassa ravintolassa. Se ylitti kaikki odotukseni. Ravintola oli hienoin missä olen koskaan käynyt, palvelu oli erinomaista ja ruoka maittavaa. Tarjoilija oli hyvin ammattitaitoinen ja osasikin hienosti ottaa huomioon raskauteni juomia ja ruokia tilatessamme, joten minun ei tarvinnut erikseen kysellä mitä mikäkin ruokalaji piti sisällään. Illallisen jälkeen kartanon alueella oleva hääseurue järjesti ilotulituksen, jota muutkin kartanon vieraat pääsivät ihastelemaan. Sen jälkeen suuntasimme takaisin hotellihuoneeseemme.

Aamulla kävimme kartanossa nauttimassa aamiaisbuffetista, jonka jälkeen menimme hotellihuoneeseen ja pakkasimme tavarat valmiiksi lähtöä varten. Sen jälkeen suuntasimme vielä pariksi tunniksi kylpylään. Nautittuamme kylpylässä lillumisesta viime hetkiin asti, kävimme hotellihuoneessa vaihtamassa vaatteet ja kirjauduimme ulos hotellista. Suuntasimme taas auton nokan kohti Porvoon vanhaakaupunkia, jossa kiipesimme Linnamäelle. Sellaisen mäen kipuaminen olikin jo aikamoinen pinnistys tämän mahan kanssa. Kävelimme vielä vanhankaupungin läpi tuomiokirkon kautta ja sitten takaisin autolle, jonka olimme parkkeeranneet toiselle puolelle jokea. Viikonloppu oli ihanan rentouttava ja tuli todellakin tarpeeseen. Nyt jaksaa taas palata takaisin arkeen 🙂