Ensimmäinen karkkipäivä

No niin, tänään oli sitten se päivä, kun poika maistoi ensimmäisen kerran karkkia. Tavoitteena meillä on siis ollut, että ei annettaisi karkkia, sipsejä, mehua tai limpparia niin pitkään kuin mahdollista. Leivonnaisia ja jätskiäkin on annettu maltillisesti, pääasiassa juhlapäivinä. Maustamattomia maissinaksuja sekä kuivattuja marjoja ja hedelmiä on toki jo saanut. Sokeriherkkuja kun ehtii sitten kyllä syömään koko loppuelämän, mutta vielä ei niitä osaa kaivata.

Olin laittamassa pyykkikonetta päälle pojan puuhastellessa nätisti olohuoneessa yksinään. Vähän ajan päästä kuulin, kun poika meinaisi tukehtua johonkin. Juoksin meidän vanhempien makuuhuoneeseen, jossa poika istui karkkipussi ja puoliksi nuollut karkit jalkojen välissä. Suusta löytyi Sirkus Aakkonen. Isä oli ajattelettomuuksissaan ja äidin tietämättä jättänyt irtokarkkipussin jämät sängyn alla olevaan laatikkoon, josta omatoiminen ja vauhdikas poikamme oli ne sitten löytänyt leikkiessään. 🤦‍♀️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *