Avainsana-arkisto: maha

Harjoitussupistukset

Neuvolassa on kyselty jo moneen kertaan, että onko ollut jo supistuksia ja vastaukseni on aina ollut ”Ei ainakaan tietääkseni”. Eilen (rv 33+5) sitten alkoivat ensimmäiset harjoitussupistukset ja jatkuivat lähes koko päivän. Ensin en edes tajunnut mistä on kyse, koska joskus vauvan painautuessa kohdunseinämää vasten esimerkiksi peppu edellä tunne on samanlainen. Erona on kuitenkin se, että silloin tunne on vain tietyssä kohdassa ja nyt koko vatsa tuntui kovalta. Lähes jatkuva kiristävä tunne vatsan pinnalla tuli aina ylhäällä ollessa ja liikkuessa, joskus myös istuessa asennosta riippuen. Pariin otteeseen tunsin myös kovaa painetta lantion ja / tai alavatsan alueella. Supistukset eivät missään vaiheessa olleet kipeitä, mutta aiheuttivat varsin epämiellyttävän olon. Lepo ja vatsan hierominen tuntuivat onneksi yleensä helpottavan. Tänään en ole ainakaan vielä tuntenut mitään sellaista, joten aion ottaa siitä kaiken irti ja touhuta aivan normaalisti.